Kruunusillat – Välttämätön hanke vai kallis virheinvestointi

Sillat Kruunuvuorenselän yli aiheuttavat suuri tunteita ja kiihkeää keskustelua. Hanke on tyypillinen kiistakapula, joka nykyisillä Helsingin toimintatavoilla saadaan aikaiseksi. Hintalappu tänään näyttää 260 miljoonaa euroa. Se on kasvanut vuodessa yli 100 miljoonaa ja asiantuntijoiden arviot todellisesta hinnasta ovat 350-400 miljoonan välillä.

Perussuomalainen Helsinki ry vaatii hankkeen palauttamista valmisteluun, jossa aidosti selvitetään kaikki esitetyt vaihtoehdot, niin kuin rakennus- ja maankäyttölakikin edellyttää.

Nykysilta vain raitiovaunuille, linja-autoille sekä kevyelle liikenteelle, ei yksityisautoilulle, tuntuu järjettömältä. Ihanaa saada suuri kaupunginosa puhtaasti julkisenliikenteen ja pyöräilyn varaan, iloitsevat hankkeen puolustajat. Pitkää korkeaa siltaa on varmasti mukava polkea lokakuusta – maaliskuulle kun sataa, tuulee, tuivertaa ja on pakkasta. Puolustajien mukaan silta ei myöskään kestä autoliikennettä. Outoa, kuinka se kestää monin verroin painavammat raitiovaunut?

Autovaihtoehto on selvitettävä perusteellisesti.

Lauttavaihtoehto Laajasalosta – Katajanokalle, tätä ei ole selvitetty kuin ylimalkaisesti, lähes suoraan se hyläten. Lauttaa tukemaan tehtäisiin raitiovaunulinja Kulosaarensillan yli, metroradan vieressä.

Suurin syy Hanasaaren voimalaitoksen sulkemiseen 2024 on juuri Kruunusillat ja niiden mahdollistuminen. Eipä ole kukaan julkisesti kertonut mitä Hanasaaren sulkeminen oikeasti tarkoittaa Helsingin taloudessa. Se on noin 1.5 miljardin kustannuserä veronmaksajien maksettavaksi.

Laajasalon, Vartiosaaren (aikanaan) ihmisten pääasiallinen liikkumissuunta ei ole keskustaan vaan pohjoiseen ja itään. Tätä varten olemme jo aiemmin esittäneet Eteläisen raide-Jokerin tekemistä.

Helsingissä valtaa pitävillä Kokoomuksella ja Vihreillä tuntuu olevan jostain selittämättömästä syystä tarve saada ajettua läpi valtavia muutoksia kaupungissamme viimeisenä valtuustovuotena. Heillä tuntuu olevan vain yksi totuus.

Perussuomalainen Helsinki ry
Markku Saarikangas
puheenjohtaja
p. 0400 – 361 018

Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä
Mika Raatikainen
valtuustoryhmän puheenjohtaja
p. 050 – 512 1372

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa