Perussuomalaiset irtautuivat Helsingin budjettineuvotteluista

Perussuomalaiset irtautuivat Helsingin budjettineuvotteluista viikonloppuna. Perussuomalaisten näkemyksen mukaan Helsingin velkaantumiskehitys, väestönkasvutavoitteet ja palveluiden prioriteetit eivät edistä turvallista ja hyvää kaupunkikehitystä.

Perussuomalaiset olisivat olleet valmiita hillitsemään velkaantumista siirtämällä raidehankkeita, vähentämällä asuntotuotantotavoitetta ja arvioimalla uusien asuinalueiden rakentamista tilanteessa, jossa kaupungista muuttaa ennätysmäärä ihmisiä pois. Perussuomalaiset olisivat helpottaneet varhaiskasvatuksen painetta palauttamalla Helsinki-lisän 1-3-vuotiaille. Lisäksi perussuomalaisten tavoitteena oli lisätä vammaispalvelujen sosiaalityöntekijöiden määrää, helpottaa omaishoitajien asemaa maksuttomilla vapaapäivillä ja jatkaa palomiesten palkkaohjelmaa rekrytoinnin parantamiseksi.

Perussuomalaiset olisivat olleet valmiita säästämään mm perusopetuslain ulkopuolisesta omankielisestä opetuksesta ja laittomasti maassa olevien palveluista.

– Kyllä me mielellämme pyrimme hakemaan kompromissia, mutta näkemykset neuvotteluissa olivat liian kaukana toisistaan. Me emme valitettavasti voi hyväksyä mitä vain ja pettää äänestäjiämme, toteaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Mari Rantanen.

3.11.2021

Lisätietoja

Mari Rantanen

valtuustoryhmän puheenjohtaja

puh 040 5715371

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa