Asetu ehdolle piirihallitukseen kaudelle 2023

Perussuomalainen Helsinki ry on suorajäsenyyteen perustuva puolueen piiri. Kaikilla jäsenmaksun maksaneilla jäsenillä on oikeus asettua ehdolle piirin vastuutehtäviin. Piirin sääntöjen mukaan piirin hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään kaksi ja enintään kymmenen muuta jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan vähintään kaksi ja enintään kolme varapuheenjohtajaa. Sihteeri, taloudenhoitaja ja muut toimihenkilöt voidaan valita hallituksesta tai sen ulkopuolelta hallituksen vapaan harkinnan mukaan.

Vaalimenettely

Piirin syyskokous järjestetään lauantaina 10.12.2022 ja jos tehtäviin hakeutuu enemmän jäseniä kuin henkilöitä valitaan, järjestetään vaali.

Vaalissa puheenjohtaja valitaan erikseen kaksivaiheisella vaalilla. Hallituksen jäsenet valitaan yksivaiheisella vaalilla, jossa kukin jäsen voi antaa yhden äänen niin monelle hallituksen jäsenelle, kun valittavia henkilöitä on.

Varajäsenet valitaan erikseen jäsenten valintaa vastaavassa menettelyssä.

Vaalien järjestelystä ja valmistelusta vastaa piirihallituksen nimittämä vaalien valmisteluvaliokunta, johon kuuluvat piirisihteeri Jarmo Keto, varapuheenjohtaja Sampsa Rydman ja jäsen Sakari Männikkö.

Ilmoittautuminen ehdolle

Julkaisemme kaikkien ennakkoon ehdolle ilmoittautuneiden tiedot piirin verkkosivustolla sekä piirin sisäisissä viestintäkanavissa.

Asetu ehdolle täyttämällä tämä lomake.

Ennakkoon ilmoittautuminen ei ole pakollista, mutta se on ehto tietojen etukäteistä julkaisua ja mahdollisia vaalipaneeleita varten.

Kirjoitettu 12.11.2022

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa