Helsingin perussuomalaisen kaupunginvaltuutetun Pia Kopran valtuustoaloite Heikki Hurstin ruoka-avun toiminnan turvaamiseksi tyrmättiin sosiaali- ja terveyslautakunnassa

TIEDOTE 23.5.2018 JULKAISUVAPAA

Helsingin perussuomalaisen kaupunginvaltuutetun Pia Kopran valtuustoaloite Heikki Hurstin ruoka-avun toiminnan turvaamiseksi tyrmättiin sosiaali- ja terveyslautakunnassa.

Helsingin kaupunki laski muutama vuosi sitten Hurstin yhdistyksen toimipisteen vuokraan ja ylläpitoon myöntämänsä vuosiavustuksen 150 000 eurosta 100 000 euroon. Sote-lautakunta ei puoltanut valtuustoaloitteessa ehdotettua 50 000 eur myöntämistä yhdistykselle. Kopran mielestä perustelut olivat ontuvia. Lautakunta perusteli avun eväämistä mm. sillä, ettei yhdistys ollut tehnyt oikaisuvaatimusta vuotta 2018 koskevasta avustuspäätöksestä. Heikki Hursti on aiemmin kertonut, että hänelle ilmoitettiin sosiaalivirastosta, ettei päätökseen voi hakea oikaisua. Hursti rehellisenä miehenä uskoi, että hänelle annettiin rehellistä tietoa, eikä hakenut oikaisua, Kopra kertoo. Toinen perustelu oli yksityisten lahjoitusten merkittävä kasvu. Sekä Kopran, että kaupunginvaltuutettu ja sote-lautakunnan jäsenen Mari Rantasen (ps) mukaan kaupunki ei voi vetäytyä vastuustaan omista köyhistä ja nälkäisistä kaupunkilaisistaan vetoamalla yksityisiin lahjoituksiin.

Mari Rantanen teki lautakunnan kokouksessa 22.5.2018 palautusehdotuksen, jossa 50 000 eur esitettiin myönnettäväksi, mutta kukaan lautakunnan jäsenistä ei kannattanut sitä.

Heikki Hurstilta saadun tiedon mukaan ruoka-avun toiminta on jälleen vaarassa jo tulevana syksynä.

”Tämä erä hävittiin, mutta aloite tulee vielä kaupunginhallitukseen ja valtuustoon ja siellä sitten nähdään kuka oikeasti välittää omista heikoimmassa asemassa olevista kaupunkilaisista. Rahaa tuntuu riittävän laittomasti maassa oleville isolla kädellä, mutta ei kaupungissa laillisesti oleville köyhille edes se 50 000”, Kopra toteaa ja jatkaa ”ennen vaaleja Hurstin luona käydään ja ylistetään avun tärkeyttä, sitten kun tullaan valituksi, se tärkeys unohtuu.”

Lisätietoja:

Pia Kopra
Kaupunginvaltuutettu
0414965849

Mari Rantanen
Kaupunginvaltuutettu
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
0405715371

Kirjoitettu 24.5.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa