14.03.2018 Valtuustoaloite, Malmin keskusta-alueen houkuttelevuuden lisääminen, Rantanen Mari

Malmin keskusta-alueen houkuttelevuuden lisääminen
Malmin kauppakeskus ja siihen liittyvät lähialueet ovat pohjoisen Helsingin käyntikortti ja kaupan keskittymä. Kauppakeskuksen ympäristö on kuitenkin sellainen, että se ei välttämättä houkuttele asioimaan kauppakeskuksessa. Malmin alueen viihtyisyys ja houkuttelevuus on pitkälti kiinni myös kaupunkikuvallisesta näkymästä. Pohjoisen Helsingin asukkaista moni asioikin Vantaalla Tammiston puolella ja tällöin luonnollisesti käytetyt eurot hyödyttävät Vantaan kaupunkia.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Helsingin kaupunki ryhtyy korjaamaan ja siistimään Malmin keskusta-aluetta siten, että se on omiaan lisäämään viihtyvyyttä ja houkuttelevuutta alueella.

Helsingissä 28.2.2018
Mari Rantanen
kaupunginvaltuutettu
Perussuomalaiset
Helsingissä 14.03.2018
Rantanen Mari (1 + 18)

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa