Helsingin taksiasemien turvallisuuden ja laadun turvaaminen

Ryhmäaloite kaupungin alueella olevien taksiasemien ja -alueiden rauhoittamisesta

Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että Helsinki ryhtyy ripeisiin toimenpiteisiin kaupungin alueella olevien taksiasemien ja -alueiden taksipalveluiden laadun ja turvallisuuden turvaamiseksi. Muuan muassa Asema-aukiolle kerääntyneiden joidenkin taksien kuljettajien äänekäs ja päällekäyvä käyttäytyminen aiheuttaa pelkoa asiakkaissa. Kuljettajien välillä on ollut useita riita- ja jopa painitilanteita mikä on erittäin epäsuotuisaa Helsingin maineen kannalta kaupungissa vierailevien ihmisten näkökulmasta.

Tilanne on kestämätön ja se tulisi pyrkiä ratkaisemaan nopeasti ja siten, että samassa yhteydessä huolehditaan siitä, että alueita käyttävät yritykset ja kuljettajat toimivat yhteiskuntavastuullisesti ja noudattavat velvoitteitaan paitsi asiakkaitaan myös viranomaisia, kuten verohallintoa, kohtaan. Helsinki voisi tarkastella asiaa esimerkiksi Helsingin lentokentän ja Helsingin sataman toimintamallien mukaisesti. Mikäli vastaavantyyppinen ratkaisu osoittautuu mahdottomaksi, esitämme, että Helsinki hakee muita pikaisia ratkaisuja tilanteen helpottamiseksi ja normalisoimiseksi.

Helsingin Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Mika Raatikainen

Helsingissä 21.10.2020

Raatikainen Mika
Valtuustoryhmän puheenjohtaja
Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa